waRKAUS SOIKOON
4.-5.8.2023
pÄIVIÖNSAARen tori, varkaus
TIEDOTE, WARKAUS SOIKOON
STEVE´N´ SEAGULLS PERUI, TILALLA MOUHOUS
Steve´n´Seagulls on joutunut perumaan aiemmin ilmoitetun Warkaus Soikoon-esiintymisensä perjantailta 4.8.2023. Syynä perumiseen on iso festivaalikeikka Puolassa. Järjestävää tahoa asia ymmärrettävästi harmittaa mutta asialle ei voinut mitään vaikka sopimukset oli allekirjoitettu aiemmin.
Tilalle saapuu esiintymään MOUHOUS, joka myös nauttii suurta suosiota yleisön keskuudessa. Yhtyeen kokoonpanon muodostavat Monako (Miki Hankomäki), Van Hegen (Janne Pajunen) ja Valentin (Veikko Heikkilä), joka yhdistelee tuotannossaan rap/punk -soundia ja elektronista musiikkia. Yhtye on julkaissut kaksi digitaalista studioalbumia, kaksi ep:tä sekä 11 singleä sekä kymmenen musiikkivideota. Heidän tuorein albumi, Masennust & massii, ilmestyi loppuvuodesta 2022 ja oli menestys.
Mouhous esiintyy Warkaus Soikoon tapahtumassa perjantaina 4.8.2023. Muut tuon illan artistit ovat Teflon Brothers sekä BESS.
Warkaus Soikoon, 4-5.8.2023, Varkaus, Päiviönsaarentori, Jättiteltta, K-18
Varkaudessa, Päiviösaaren torilla, järjestetään 4.- 5.8.2023 Warkaus Soikoon -tapahtuma ensimmäistä kertaa. Esiintymislavalla nähdään suomalaiset huippuartistit ja yhtyeet.
Perjantaina, 4.8. jättiteltan lavalle nousevat BESS, TEFLON BROTHERS sekä STEVE´N´ SEAGULLS. Tapahtuma- alueen suljettua Z-Onen puolella esiintyy vauhdikas bilebändi Hittiorkesteri Aimo.
Lauantaina 5.8 esiintymislavan valtaavat MICHAEL MONROE, VIIVI ja OSMOS COSMOS. Z-Onen puolella bilebändinä esiintyy lauantaina Leewings, joka soittaa Leevi & The Leavingsin hittibiisejä.
Molempina päivinä portit avataan klo.17.30. Tapahtuman juontajana toimii varkautelainen Mika Aro, joka toimii myös jättiteltassa dj:nä molempina iltoina.
– Saatiin tasokas ohjelma aikaan ja paljon Suomen kärkiartisteja. Monipuolisena artistikattausta voidaan pitää. Vaikka vasta tammikuussa alettiin toimia, saatiin ne joita haluttiin ja joista yleisö pitää. On siis tulossa kelpo bileet, sanoo tapahtuman promoottori Vesa Kontiainen.
Tämän hetken yksi suosituimpia naisartisteja on eittämättä BESS. Hänen kappale Ram Pam Pam oli vuoden 2022 soitetuin kappale radiossa ja samalla se oli vuoden striimatuin biisi Suomessa. BESS palkittiin Emma Gaalassa neljällä Emma-palkinnolla ja hänet valittiin Iskelmä Gaalan suosituimmaksi naislaulajaksi. Hänen muista hiteistä mainittakoon Rakastan, en rakasta, Sammumaton, Lähtee käsistä ja muutama vuosi sitten ilmestynyt Tempo. Uusi albumi Kädet ylös ilmestyi huhtikuussa. BESS on perjantain pääesiintyjä.
Steve´n´Seagulls on hyvin suosittu yhtye niin Suomessa kuin maailmalla. Bändin musiikkia on kuvailtu ja yritetty lokeroida monin tavoin, mutta lähimpänä lienevät newgrass, country, rock, ja osittain myös bluegrass. Yhtyeen musiikkivideoita on katsottu pelkästään YouTubessa yli 300 miljoonaa kertaa, suosituimpana yhtyeen versio AC/DC:n Thunderstrack-kappaleesta jota on katsottu lähes 160 miljoonaa katselukertaa.
Warkaus Soikoon- festarin aloittaa perjantaina Teflon Brothers, joka on ollut vuodesta toiseen ehdottomia ykkösnimiä. Heidän isoimmista hiteistä mainittakoon Seksikkäin jäbä, Maradona(kesä 86), Pämppää, Lähiöunelmii, Juhannussimaa, I Love You (yhdessä Pandoran kanssa) sekä uusimmat Eesti (On My Mind) ja Portion Boysin kanssa levytetty Nautin elämästä.
Lauantain pääesiintyjä Michael Monroe ei sen suurempia esittelyjä kaipaa. Miehen ura on alkanut 1980-luvun alusta ja hän tuli tunnetuksi Hanoi Rocks-yhtyeen laulajana/keulakuvana. Monroen sooloura on jatkunut vuosikymmenten ajan. Lavalla energinen ryhmä ei jätä ketään kylmäksi ja keikkaohjelmistosta löytyy myös Hanoi Rocks-klassikkobiisejä.
Toisena esiintyvä, varkautelaiset siteet omaava, VIIVI on ponnahtanut Suomen huipulle parin viimeisen vuoden aikana. Hänen albuminsa Parisuhdehautausmaa oli jättimenestys ja radioaalloilla tutuksi ovat tulleet hitit, Hyväuskoinen, USA, Lääke ja Robin Packalenin kanssa duetoitu Ihana kipu.
Lauantai-illan aloittaa imatralainen Osmos Cosmos, joka on ollut parin viime vuosikymmenen ajan Suomen suosituimpia bilebändejä, jonka keikoilta ei menoa ja meininkiä puutu.
Ennakkolippujen myynti alkaa maanantaina 17.4.2023. Päiväkohtaiset liput maksavat ennakkoon: perjantai, 45 euroa ja portilta 50 euroa. Lauantain ennakkohinta on niin ikään 45 euroa ja portilta 50 euroa. Kahden päivän (pe/ la) yhteislippuja myydään vain ennakosta 80 euron hintaan.
Ennakkomyyntipaikkoina toimivat Varkaudessa: K- Market Herttu, O´Harry´s, Pub Kavaljeeri, Vanha Tuoppi ja Rellu House. Juvalla lippuja myy Bar Ylä, Rantasalmella Neste Rantasalmi, Mikkelissä After Bar, Joroisissa Säästökulma, Kuopiossa Ravintolalaiva Toivo sekä Bierstube ja Rautalammilla Pub Nuapuri. Nettimyynnistä vastaa Tiketti (www.tiketti.fi).
Myös VIP-lippujen myynti käynnistyy ma.17.4.2023 ja niitä voi tiedustella ravintolatoimenjohtajalta Lasse Ikoselta. VIP-lipun hinta on 120 euroa/päivä/ henkilö sisältäen alvin.
– VIP-lippujen hankkimisessa kannattaa olla liikenteessä hyvissä ajoin, sillä niitä myydään festareille rajoitettu määrä, sanoo Ikonen.
Tapahtuman nettisivut, warkaussoikoon.fi, ovat auenneet, samoin kuin Facebook-ja Instagram-sivut.
Warkaus Soikoon -tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja ja järjestäjänä toimii Ravintola Viinamäen Rammari Oy.
WARKAUS SOIKOON, VARKAUS, Päiviösaarentori, JÄTTITELTTA, 4.8 -5.8.2023
Lisätietoja: www.warkaussoikoon.fi
LASSE IKONEN, ravintolatoimenjohtaja, puh.0440- 336 750, lasse.ikonen@z1.fi
VESA KONTIAINEN, promoottori, puh. 050 34 02 582, vesa.kontiainen@juvarokkaa.fi
WARKAUS SOIKOON ELOKUUN ENSIMMÄISENÄ VIIKONLOPPUNA
Tulevana kesänä Varkaudessa järjestetään uusi musiikkitapahtuma elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, 4-5. päivä, Warkaus Soikoon-festivaali. Tapahtuman järjestelyvastuun kantaa Ravintola Viinamäen Rammari Oy.
Tapahtumapaikkana toimii Päiviösaaren tori, jonne rakennetaan jättiteltta. Paikka on logistisesti toimiva, sillä samalla mm. Z-One ja O´Harry´s pystyvät tukemaan tapahtumaa monella tapaa palvelujen suhteen.
Myös katettu jättiteltta pienentää mahdollista sääriskiä sateen sattuessa. Tapahtumaan vaaditaan 18 vuoden ikä.
– Halusimme pitää varkautelaista tapahtumaperinnettä yllä ja järjestää uuden tapahtuman. Uusi tapahtuman nimi kertoo selkeästi, missä tapahtuma järjestetään ja mistä on kyse. Siispä Warkaus Soikoon, sanoo Ravintola Viinamäen Rammari Oy:n Harri Kauhanen.
– Itsenäisyydenpuisto ei tullut järjestämispaikkana kysymykseen, koska se on kulurakenteeltaan aivan liian raskas järjestää. Sen sijaan Päiviösaaren tori on keskeisempi paikka, jossa on palvelut vieressä, mistä hyötyy ennen kaikkea asiakkaat, perustelee Kauhanen.
Varkauden kaupungin kanssa yhteistyö on ollut esimerkillistä kaikin tavoin. Alueen suunnittelu on täydessä vauhdissa. Ohjelmisto julkaistaan huhtikuun puolivälin jälkeen, jolloin alkaa sekä päiväkohtaisten ja 2 päivän ennakkolippujen että VIP-lippujen myynti. VIP-lippujen myynnistä vastaa organisaatiossa ravintolatoimenjohtaja Lasse Ikonen.
– VIP-lippuja on myynnissä rajallinen määrä, joten kannattaa toimia nopeasti. Katetussa jättiteltassa on palvelut kohdallaan juoma- ja ruokamyynnin osalta, unohtamatta O´Harrysia ja Z-Onea. Vaikka teltan ulkopuolelle rakentuukin oma wc-alue, niin ravintolat mahdollistavat käyttää wc-palveluja käsienpesupisteineen. Se on suuri etu, sanoo Lasse Ikonen.
Tässä vaiheessa on selvää, että jättiteltassa esiintyy molempina iltoina kolme Suomen huippuartistia sekä Z-onessa on jatkobileet, jossa esiintyy yksi bilebändi per ilta. Tapahtumarannekkeella on ilmainen sisäänpääsy.
– Asia tuli ajankohtaiseksi tammikuun puolivälissä, jolloin Kauhasen Harri ilmoitti asiasta ja aloin välittömästi kartoittaa tapahtuman mahdollisia esiintyjiä. Sanoin Harrille, me ollaan kahdeksan kuukautta myöhässä mutta kävikin erittäin hyvä tuuri ja saatiin todella tasokas kattaus molemmille päiville. Warkaus Soikoon tulee tulevinakin vuosina olemaan elokuun ensimmäisessä viikonlopussa ja vuodelle 2024 on esiintyjät varattu jo nyt, toteaa tapahtuman promoottori Vesa Kontiainen.
Tapahtuman nettisivut aukeavat huhtikuun puolivälissä ja sieltä löytyy pitkin kevättä ja kesää kaikki mahdollinen tieto tapahtumasta; VIP-lipuista, esiintyjistä, ennakkomyyntipisteistä, lippujen hinnoista, aikatauluista sekä tapahtuman infotekstit.
WARKAUS SOIKOON, 4-5.8.2023, VARKAUS, Päiviösaarentori, Jättiteltta
Lisätietoja
Lasse Ikonen, ravintolatoimenjohtaja, puh.0440- 336 750
Vesa Kontiainen, promoottori, puh.050- 3402 582